Luottamusta ja Osaamista

Kansalaistiedote 23.3.2016

Laajahko kansalaisryhmittymä on päättänyt omalta osaltaan ryhtyä toimenpiteisiin isänmaamme Suomen saattamisessa takaisin raiteilleen. Keskinäisissä ajatusten vaihdoissa on päädytty siihen päätelmään, että kaikki se mitä kyseinen ryhmittymä on havainnut ympäröivässä yhteiskunnassa ei ole voinut olla sattumaa, vaan harjoitettu politiikka ohjailee suomalaiset suoraan sanoen tuhoon. Esimerkkeinä voitaneen todeta vanhusten pahoinkohtelu, terveyshuollon alasajo, vammaisten syrjäyttäminen yhteiskunnasta, yrittäjien kohtelu oikeuslaitoksessa, koulutuksen heikentäminen jne. Korjattavaa riittää.

Edellä mainittu kansalaisryhmittymä on ensimmäiseksi keskittynyt hakemaan itselleen kansalaishankkeen vetäjän. Useita sekä poliittisen taustan omaavia kuin myös ei poliittisesti toimineita henkilöitä ”listattiin” valintaa varten. Raatimme päätyi selkeästi sille kannalle, että poliittiset taustat eivät lisää uskottavuutta tai luottamusta. Näin ollen päädyttiin vaihtoehtoon, joka on epäpoliittinen mutta toiminut kansalaisten perusoikeuksien puolustajana jo pitkään. Hän omaa riittävät tiedot ja muiltakin ominaisuuksiltaan vastaa siihen tarpeeseen, joka raadin mielestä oli keskeistä.

Kansalaisryhmittymä päätti joitakin viikkoja sitten keskustella asiasta Jukka Davidssonin kanssa. Hän on käytyjen keskusteluitten jälkeen antanut suostumuksensa hankkeeseen osallistumisestaan.

Olemme sopineet hänen kanssaan julkistamisesta sen, että omalta osaltamme kerromme asiasta tiedotteessa ja hän kertoo omassa blogissaan (jukkadavidsson.fi) asiasta henkilökohtaisen kantansa. Ohessa kuitenkin hänen terveisensä:

– Käytyjen keskusteluitten puitteissa voin todeta sen, että meillä kaikilla on hyvin samannäköinen kuva ympäröivästä maailmasta. Painotukset toki saattavat vaihdella mutta pääasiat ovat samat. Meidän on kyettävä yhteistyöhön yli maakuntien rajojen ja kerättävä kansa yhteen. Jos meitä on monta ja heitä on vähän tulemme saavuttamaan voiton. Tämä on nyt kansalaisten käsissä. Isänmaamme pyytää apua. Hyökkäys tulee hallintorakenteitten sisältä, eikä meitä uhkaa mikään ulkopuolinen valtio. Korkeintaan meitä uhkaa sisältä organisoitu terroristien hyökkäys kohdistuen kansalaisiin.

Me kansalaisryhmittymän jäsenet haastamme kaikki mukaan tähän hankkeeseen. Toivomme aktiivista kansalaisdemokratiaa ja osallistumista. Tulemme julkistamaan oman näkemyksemme siitä mihin asioihin haluamme korjausta ja muutosta lähi tulevaisuudessa. Pyydämme myös kansalaisilta palautetta – mitä halutaan.

Ottakaa yhteyttä kansalaisryhmittymän puhemieheen tai Jukka Davidssoniin.

Puhemies   Helge Aspholm 041 – 703 6551 tai helge.aspholm@gmail.com

Jukka Davidsson 044 -510 0082 tai jukkad57@gmail.com

10 Comments

  1. Sulo Schroderus Sulo Schroderus
    23.3.2016    

    Välittömästi toimeksi!

    • Petoshallitus Petoshallitus
      1.4.2016    

      OIkein hyvä, että on aktiivisuutta ilmassa ja on pakkokin, sillä ennen näkemätön maamme myynti ja valloittaminen on tapahtumassa täysin ilman vastarintaa. Siitä vastaa tietysti politiikan johtajat.

  2. 23.3.2016    

    Onko teillä sitten varmasti Gandhimaiset otteet, eli väkivallaton vastustaminen?

  3. 24.3.2016    

    Ei riitä alkuunkaan. Nappikauppaa. Jollei rajoja saada kiinni ja laittomasti maahamme tunketuneet musliminuorukaiset karkoitettua, niin mitään noista mainitsemistanne epäkohdista ei voida saada edes jotne kuten raiteilleen tai edes vähäsen kohennettua,, koska Suomi ja suomalaiset ovat pian hengenvaarassa. Herätkää jo todellisuuteen. Ei vain Kerikan tie ole edessämme, vaan koko maan kohtalo on uhattuna ja vieläpä monleta suunnalta: Äärimuslimit (kalifaatti), Venäjä (kansallismielisten ja Suur-Venäjä-aatteen kiihkoilijat), EU ja sitä myöten Euroopan Liittovaltio – 3:s maailman sota ja Nato joukot Suomessa – – – > Suomesta suursodan esikartano. Eli, tärkein asia ensi ja sitten vasta voidaan alkaa kohetamaan tätä maata takaisin hyvinvointivaltioksi. Nyt kurjistetaan niitä, joilla ei ole mahdollisuuksia lakkoilla … tai on, mutta kuka kärsii siitä, että esim. eläkeläiset menisivät lakkoon … mistä he menisivät lakkoon? Lisää aiheesta täältä ja mm. kirje prseidentille, http://annelindell.blogsopt.com … nyt on jo kiirus tehdä jotain ja nopeasti. Kannatta muuten vieraila myös fcebooksivullani.

  4. Veikko kytösaari Veikko kytösaari
    26.3.2016    

    Väkivallaton mueluimmin itseä saa puollustaa

  5. simo simo
    28.3.2016    

    Toimintaa ! Erittäin suuri osa kansasta on kauhuissaan tästä politiikasta. Turvallisista maista saapuvat turistit saavat lähes 100% varmuudella elätyksen kehdosta hautaan asuntoineen ohi näiden maksajien. Näistä tulee järjetön taloudellinen, turvallisuus ja henkinen ongelma järjestäytyneelle yhteiskunnalle sukupolvienajan. Omat yhteiskuntansa he ovat keskiaikaisella uskonnollaan tuhonneet ja nyt on euroopan vuoro. Ihmiset jotka ovat myötävaikuttaneet tai tukeneet tätä kehitystä on ehdottomasti poistettava euroopasta ”omiensa” joukkoon.

  6. Miina Miina
    28.3.2016    

    Pettymys luettuani epäkohdat.
    Miksi hallitsematon maahanmuutto jäänyt pois. Ssotilasikäiset, laittomasti maahan tulleet lähi-idästä ja Afrikasta olevat muslimi miehet ovat kansoittaneet viime kesästä lähtien maatamme.
    Kantasuomalaiset ovat joutuneet vastentahtoisesti tilanteeseen, missä arkielämä on muuttunut turvattomaksi mm. raiskausten, pahoinpitelyjen, ryöstöjen jne. vuoksi. Pahana lisänä terroristi-iskun pelot, koska poliisikin on paljastanut maassamme olevan mm. jihadisteja.
    Koko asian taustalla oleva suuri uhka on Suomen islamisointi muslimien häikäilemättömän riistämisen avulla. Esimerkkeinä naapurimaa Ruotsi ja Euroopan maista Ranska, Saksa, Englanti.

    En kykene allekirjoittamaan, koska tämä Suomen itsenäisyyttä uhkaava tekijä puuttuu kokonaan.
    Siihen myös vaikuttaa kielteisesti kuuluminen EU:oon.

  7. 29.3.2016    

    Suomen ”päättäjät” ovat MÄÄRÄTIETOISESTI jo 10 vuotta poistaneet kantasuomalisten IHMISOIKEUKSIA ! Tämä ”kehitys” on toteutettu yhdessä poliisin ja ”oikeuslaitoksen” kanssa ! Olen PÄÄTODISTEET tästä kerännyt kimmoleaks.fi – sivustolle ja jo 2006 – 2008 lähettänyt Euroopan ”ihmisoikeustuomioistuimelle” tiedot tästä Suomen tilanteesta ; EOA päätös 876/2/05 ( salattu 20.12. 2007 asti ) …”poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.” Suomessa siis ”poliisi” ei enää 10 vuoteen ole saanut suorittaa ”ESITUTKINTAA” kansalaisiin kohdistetuista hallituksen tekemistä IHMISOIKEUSLOUKKAUKSISTA ! Kun Eoa päätöksen 876/2/05 yhteydessä havaittiin, että Kansainvälinen rikostuomioistuin voi saada TOIMIVALLAN Suomea koskevissa asioissa ryhdyttiin asiaa ”korjaamaan” kansanedustajille VALEJTELEMALLA ; HE 55/2007 esiteltiin tahallaan väärillä asiakirjoilla, ja salaamalla mm. eoa ”päätös” kokonaan . Kun He 55/2007 oli saatu PETOKSELLA hyväksytetyksi Tuija Brax 2008 allekirjoitti ”sopimuksen” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”. Tämä oli LAHJONTAA, koska Suomi ”perusteli” sopimusta sekä ”kansainväliselle, että kansanedustajille: ”Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia naitä vakavia rikoksia.” MItä näiden rikosten tutkinnalle sitten LOPULTA tapahui ? Suomen ”perustuslain” 118 § taisi olla jo valmistelussa, kun ”sopimus” allekirjoitettiin ? Julkinen lakitietokanta FInnlex : Suomen perustuslaki 118 § …”Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset …syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.” Eli PL 118 § on VALTIOPETOS HE 55/2007 pohjalta katsottuna; ainakin jatkettu PETOS ihmisoikeuksien viemiseksi USEILTA kansanosilta Suomessa ( LAPSET; hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät ) ….. tästä mm. 2006 – 2008 lähetin TODISTEET ( EIT 24221/06) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen EOA päätöksen 876/2/05 ”kaltaisen” tapauksen muodossa . 8.9. 2005 Porin poliisille tekemäni rikosilmoitus ja SYYTEILMOITUS Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 siten yhä ovat ”esitutkinnassa” PL 118 §:n VALTIOPETOKSEN vuoksi ! PL 118 § on siis näiden TODISTEIDEN mukaan TAKAUTUVAA ”lainsäädäntöä”, jonka Suomen alkuperäinen PERUSTUSLAKI ( ennen valtiopetosta ) kieltää . Suomi EI siis enää 10 vuoteen ole ollut demokratia vaan RAHAN ohjauksessa ( ILtalehti 19..2 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”. Eli JÄRJESTELMÄKORRUPTIOLLA on Suomessa mahdollista saada jopa ”perustuslaki” muutetuksi VALTIOPETOKSELLA ( PL 118 § ). Kun Suomi on mädättänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ( se seuloo pois käsittelystää 99 % Suomesta sinne lähetetyistä jutuista .. myös EIT 24221/06 ; TODISTE EOA kansaliapäätös 1350/4/08 .. siitä MITEN seulonta suorittetiin) ja LAHJONUT Kansainvälisen rikostuomioistuimen on TODISTETTU, että Suomi EI enää ole demokraattinen valtio; jossa olisi TOIMIVA oikeusjärjestelmä tai toimivaltainen / toimihalukas poliisi tutkimaan RIKOKSIA ! Näiden todisteiden valossa näyttää siltä, että kansa joutuu ottamaan vallan käsiinsä, jos haluaa PALAUTTAA Suomen ihmisoikeusvaltioksi ! Suurin osa kansainvälisistä elimistä on LAHJOTTU Suomen päättäjien toimesta toimivallattomiksi !

  8. Markus Pikkarainen Markus Pikkarainen
    1.4.2016    

    Minut voi laskea mukaan talkoisiin.

  9. jari haikonen jari haikonen
    1.4.2016    

    mukana ollaan viimeiseen hengenvetoon asti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *