Luottamusta ja Osaamista

Helvetti on pelastusrenkaamme

 

Vietimme juuri joulun ajan, toivottavasti leväten myös ajatustemme suhteen. Nyt valmistaudumme uuden vuoden vastaanottamiseen ja vanhan vuoden hyvästelylle. Mitä tuokaa mukanaan tämä aivan uusi vuosi 2016. Se tulee tuomaan kaksi asiaa. Ensiksi käännöksen parempaan suuntaan, jos ajattelemme tavallisia kansalaisia kuten eläkeläisiä, yrittäjiä, perheitä jne. Toiseksi se tuo käänteen huonompaan suuntaan jos taas luomme katsauksen kansainvälisen ja Suomen eliitin, tämän kansainvälisen rikollisjoukon ja heidän lakeijoittensa, suuntaan.

Kaiken tämän kurjuuden keskellä aina toisinaan tulee ajatelleeksi miten tästä saisi itselleen ja muille jotain parempaa aikaan. Politiikan suuntaa pitäisi muuttaa tai voi kun jokin iso voima tulisi ja laittaisi asiat kuntoon. Kun tätä nyt kirjoitan ymmärrän sen, että ratkaisu on käsissämme. Se on yksinkertaisimmista yksinkertaisin ja niin perhanan vaikea. Siihen tarvitaan vain ajatus, siis oma ajatukseni. Toisen ajatustahan et voi ajatella.

Kaikki varmaan nyt mietiskelevät, että kirjoittaja kajahti lopullisesti. En halua nyt tässä yhteydessä sotkea kirjoitustani niillä tieteellisillä tutkimuksilla, joilla on todennettu se, että ajatuksella eli englanninkielisellä sanalla ”mind” on suuri voima  eli värähtelytaajuus. Toisin sanoen sillä on energia. Jos siis me kaikki ensinnäkin ymmärtäisimme ensimmäisen läksymme, siis sen, että politiikan aika on ohi lopullisesti. Tämä paskanjauhajien joukko on mennyttä aikaa. Toinen läksymme on se, että kaikki ymmärtäisivät ajatella sitä mitä haluaa eikä sitä mitä ei halua.

Meille on annettu valinta. Uskokaa tai älkää mutta näin on. Me voimme vaikuttaa siihen miten haluamme Suomi neitomme selviävän. Tämä maksaa vain ajatuksen, ei muuta.

Otsikoin kirjoitukseni niin kuin tein. Tein sen kuitenkin tietoisesti. Jos haluamme tietää mitä on hyvä niin meidän pitää sisäistää myös se paha jne. Tästä haluaisin lainata erään viisaan henkilön kirjoittamaa tekstiä. Neale Donald Walschin kirjoittama kirja The Little Soul and the Sun kuvaa kirjassaan osuvasti sitä todellisuutta, jonka julkinen valta Suomessa itsestään on antanut:

Once upon no time there was a Little Soul. And this Little Soul knew itself to be the Light, part of the ka-gillion Lights that make up the whole of the universe.

But the Little Soul wanted to experience itself as the Light.

And God said that if the Little Soul wanted to know the Light, it must also know the Darkness. For how else can one know Up without Down, Hot without Cold, Fast without Slow?

Then the Little Soul understood that in getting to know Who It Really Is, it would have to know the opposite.

”This is a great gift,” God said, ”because without it, you could not know what anything is like.”

So the Little Soul embarked upon an adventure.

And perhaps it is very much like the adventure that we all share on this planet we call Earth.

Monet meistä ovat joutuneet uhrin asemaan tämän julkisen vallan helvetin opetusten saattelemana. Kun itsensä kokee uhriksi on vaikeaa ajatella positiivisesti tässä tilanteessa. Toivon myös tämän kirjoituksen helpottavan jokaisen uhrin mieltä siinä suhteessa, että he voisivat jo vihdoinkin päästää irti omasta syyllisyyden tunteestaan. Haastattelemani psykiatri totesi uhreista yleensä, että uhrit kantavat syyllisyyttä eivät tekijät ja rikolliset. Tästä syystä toivoisin kaikkien voivan noudattaa oheista  lainausta Walschin kirjasta:

Once UPON NO TIME there was a Little

Soul who said to God, ”I know who I am!”

And God said, ”That’s wonderful! Who are you?”

And the Little Soul shouted, ”I’m the Light!”

God smiled a big smile. ”That’s right!” God exclaimed.

”You are the Light.”

The Little Soul was so happy, for it had figured Out

what all the souls in the Kingdom were there to figure out.

”Wow,” said the Little Soul, ”this is really cool!”

Näillä ajatuksillani haluan toivotta kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *