Luottamusta ja Osaamista

Monthly archives for joulukuu, 2015

Helvetti on pelastusrenkaamme

  Vietimme juuri joulun ajan, toivottavasti leväten myös ajatustemme suhteen. Nyt valmistaudumme uuden vuoden vastaanottamiseen ja vanhan vuoden hyvästelylle. Mitä tuokaa mukanaan tämä aivan uusi vuosi 2016. Se tulee tuomaan kaksi asiaa. Ensiksi käännöksen parempaan suuntaan, jos ajattelemme tavallisia kansalaisia kuten eläkeläisiä, yrittäjiä, perheitä jne. Toiseksi se tuo käänteen huonompaan suuntaan jos taas luomme katsauksen […]

Read More

Ääriaines ja historiaa Suomesta

Olemme kaaoksessa ja voimme sen aistia joka solullamme. Tilanne saa koko ajan lisää voimaa ja välillä tuntuu siltä, että hukka meidät perii. Mistä tullemme ja mihin olemme menossa. Rapsutelkaamme siis hieman lähihistoriaa. Kerätään joitakin mieleen painuneita tapahtumia, joilla on saattanut olla merkittävä rooli siihen, jossa nyt olemme. Tilanne on nimittäin niin absurdi. Kourallinen ukkoja sallii […]

Read More

Sota rikolliset ja rikokset ihmisyyttä vastaan

Tämä yhden totuuden valtio, joka veljeilee osakeyhtiömuotoisen ”valtion” kanssa, on tietenkin Suomi. Jo jonkin aikaa on julkisuudessa tihentyneiden raiskausten ohella pulpunnut keskustelu siitä, onko näiden ns. pakolaisten seassa rikollisia ja mahdollisesti rintamakarkureita. Tuoreen mielipiteensä asiassa esitti kansanedustaja Laura Huhtasaari. Hän ilmentää ajatuksiaan suhteessa sotarikollisiin siten, ettei näille kuulu ihmisoikeudet. Mielestäni hän on oikeilla jäljillä vaikkakin […]

Read More

What happens in Finland – Criminal investigation needed

by Jukka Davidsson Finland has faced like the whole Europe an enemy invasion from Daesh supporters. Behind the veils there are several serious concerns and question which should be answered sooner than later. The existence of State of Finland is on the stake. The situation among ordinary citizen in Finland is getting more and more […]

Read More

In search of justice – Summary of an international law case in Finland

by Jukka Davidsson Finland, as so many other countries in Europe as well as in Asia, experienced a devastating economical collapse in the 1990’s. This writer has been researching the event privately and at the Uppsala University, Sweden. The summary presented here is only a superficial scratch of the very complex case. Only main events, […]

Read More

Mitä helvettiä on tekeillä?

Suomen hallitus ja presidentti aloittivat ns. ”vittuilukampanjan”, joka kohdistui Venäjään yleisesti ja erityisesti Presidentti Putiniin. Tämä täysin avoin ja vihamielinen kampanja tietenkin tangeerasi länsimaitten harjoittamaa politiikkaa mutta monien mielestä jokin ei sopinut meneillään olevan palapelin kokoamiseen. Oliko siis todellinen pelko olemassa siitä, että Venäjä ja erityisesti Presidentti Putin olisi ollut hyökkäämässä Suomeen. Asiantuntijat ovat lausuneet […]

Read More