Luottamusta ja Osaamista

Taustaa kiduttamisen käsittelyyn ulkomaisessa tuomioistuimessa

Minulta kysyttiin ilmoittaessani kansainvälisen rikostuomioistuimen rantautumisesta Suomeen, missä kyseinen tuomioistuin toimii ja mistä se saa toimivaltansa. Olen kirjoittanut vuonna 2003 – 2004 nk. väliraportin pankkikriisin rikosoikeudellisesta näytöstä. Kyseisen raportin otsakkeena on ”Isänmaanryöstäjät”. Oheiset kirjoitukset ovat osaltaan kyseisestä kirjoituksesta.

Keskeinen kysymys on millä perusteella jutut voitaisiin siirtää ulkomaille käsiteltäväksi. Antakaamme professori Martin Scheinin kertoa mistä asiassa on kyse:

’’Useissa tapauksissa törkeät ihmisoikeusloukkaukset on kansainvälisesti määritelty niin sanotuiksi kansainvälisiksi rikoksiksi, joista voidaan syyttää paitsi rikoksentekovaltiossa myös muussa valtiossa, vaikka tekijä tai uhri eivät olisi asianomaisen valtion kansalaisia. Eräissä tilanteissa kansallisissa tuomioistuimissa toteutuva rikosoikeudellinen vastuu on todettu riittämättömäksi esimerkiksi sen vuoksi, että ihmisoikeuksien räikeät loukkaukset olivat kansallisen lainsäädännön mukaan sallittuja tai että rikoksentekijän kansalaisuus- tai oleskeluvaltio on muusta syystä haluton asettamaan häntä syytteeseen.’’ (Perusoikeudet, Prof. Martin Scheinin, s. 756)

EIT:n tekemien päätösten pohjalta voidaan selkeyttää henkisen kiduttamisen rajoja seuraavan esimerkkien valossa:

CASE OF SELÇUK AND ASKER v. TURKEY

(12/1997/796/998-999)

The Court recalls that ill-treatment must attain a minimum level of severity if it is to fall within the scope of Article 3. The assessment of this minimum is relative: it depends on all the circumstances of the case, such as the duration of the treatment, its physical and/or mental effects and, in some cases, the sex, age and state of health of the victim (see, for example, the Soering v. the United Kingdom judgment of 7 July 1989, Series A no. 161, p. 39, § 100, and p. 43, §§ 108–09)

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin soveltaa siis kansainvälistä oikeutta. Edellisessä jutussa kerrotaan se, että uhrien on kyettävä näyttämään toteen se, millä tavalla huono kohtelu tai kiduttaminen on ilmennyt. Me olemme jo siirtäneet tuomioistuimen käyttöön kaikki ne tutkimukset, joita on tehty liittyen kansan terveyteen pankkikriisin yhteydessä. Mitä kunkin henkilökohtaisessa jutussa on otettava huomioon tulee sittemmin koottavaksi juttukohtaisena dokumentaationa.

Näyttöön liittyy tekojen kuvaukset mukaan lukien uhreihin kohdistuneen huonon kohtelun kesto, fyysisien tai henkisten vammojen laatu, terveydentilan kehitys jne.

Tulevina päivinä kirjoitan hieman tästä osiosta.

4 Comments

  1. 12.2.2017    

    That insight’s just what I’ve been looking for. Thanks!

  2. 12.2.2017    

    Android has taken user experience to the next level while keeping the prices of smartphones well within the reach of the common man, and that is why Android has become the number one choice among smartphone users. Android also is popular because this is more advance and high tech.

  3. 15.2.2017    

    **Z takimi jak ty domokrążcy i oszuści mają eldorado, każdy bubel kupisz :)***Nie może być? I co jeszcze o mnie wiesz? :-)))))))***Tylko idiota może uwierzyć w te bzdury co to prokurator opowiadał.***Nie może być? I co jeszcze może tylko idiota? :-))))))

  4. 1.3.2017    

    Paolo, ce l’hai fatta, grazie al tuo post ora Travaglio e’ in lista.Senti, se faccio un blog per dimostrare che le scie chimiche sono causate dalle scorreggie di Marietto Chiesa, mi linki cosi’ ci entro anch’io?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *