Luottamusta ja Osaamista

Haluttiinko PK – yritykset pelastaa?

’’Kesärannan näytelmä; Muissa maissa valtion takausten käyttö pienensi pankkitukena menetettyjen miljardien määrää. Suomessa samaa harkittiin jo vuonna 1992, kun lama oli syvimmillään ja kaikki oli kaatumassa seisaaltaan maahan. Pääministeri Aho kutsui virka-asuntoonsa Kesärantaan valtiovarainministeri Viinasen ja valtiovarainministeriön korkeimmat virkamiehet valtiosihteeri Eino Keinäsen, budjettipäällikkö Raimo Sailaksen ja kansantalousjohtaja Sixten Korkmanin. Ahon talouspoliittisena neuvonantajana oli paikalla Teollisuuden Keskusliiton entinen toimitusjohtaja, valtiosihteeri Timo Relander.

Valtion Vakuusrahastoa edustivat Suomen pankin johtokunnan jäsen Esko Ollila, lainsäädäntöjohtaja Pekka Laajanen ja pankkitarkastusviraston ylijohtaja Jorma Aranko.

Ulkopuolisina asiantuntijoina olivat KHT tilintarkastajat Antti Helenius ja Veikko Kemppinen. Kokouksen aiheena oli pankkikriisin ratkaisukeinot.

Helenius ehdotti, että hallitus säätäisi pienille ja keskisuurille yrityksille 10 vuoden verovapauden kriisinhoitolääkkeeksi. Kemppinen esitti oman OPEL-mallinsa eli oman pääomaehtoisen lainan. Kemppisen malli herätti kiinnostusta Kesärannassa. Pääministeri Aho päättikin, että OPEL:n tutkimista varten perustetaan työryhmä. Sitä ei koskaan perustettu. OPEL:ää ei otettu milloinkaan viralliseen käsittelyyn, tutkintaan tai valmisteluun. Kemppinen oli toiminut 15 vuotta suuryritysten tilintarkastajana ja yhteensä 35 vuotta liike-elämän palveluksessa. Hän kehitteli OPEL – mallin ensisijaisesti yritysten pelastamiseksi ja vasta sitten pankkien auttamiseksi’’ (Pankkikirja, Antti-Pekka Pietilä, s. 237-239).

Haluttiinko pien- ja keskisuuri yrityskanta pelastaa ja olisiko kyetty tarjoamaan kotitalouksille eli asuntovelallisille selviämisen mahdollisuus?  

Pankkien luotot laman alkaessa oli yhteensä noin 400 miljardia markkaa (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 58 – kuvio 3.2). Kyseisestä luottomäärästä ulkomaista velkaa oli noin 110 miljardia markkaa (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 58 – kuvio 3.2). Luottotappioita kyseisestä luottomäärästä tuli vuosien 1990 – 99 aikana noin 86,142 miljardia markkaa (Säästöpankki lehti 5 – 2000, s.12 – kuvio luottotappiot vuosina 1990 – 99). Vastaavien luottotappioitten kehitystä kuvataan seuraavasti toisessa lähteessä; luottotappioitten määrä vuosittain noin (miljardeina markkoina) – 1990: 2,5 – 1991: 8 – 1992: 20 – 1993: 20 – 1994: 18 – 1995: 9,5 – 1996: 5 – 1997: 3,5 (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 135 – kuvio 5.9).

Luvut ovat hyvin samansuuntaiset. Luottotappiot ovat siis kokoluokaltaan runsaat 80 miljardia markkaa.

Pankkitukea annettiin valtion takausten, valtion vakuusrahaston, valtion pääoman ja Suomen Pankin muodossa vuosittain seuraavasti (noin arvoina); 1991: 4 – 1992: 38 – 1993: 42 – 1994: 75 – 1995: 82 – 1996: 71 (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 142 – kuvio 5.10). Pankkituki oli siis huipussaan noin 82 miljardia markkaa.

Luottotappioitten ollessa noin 86 miljardia markkaa ja pankkituen ollen noin 82 miljardia markkaa voidaan todeta se, että valtion varoin olisi kyetty pelastamaan nämä sadat tuhannet yksilöt jo niin olisi haluttu. NÄIN EI KUITENKAAN HALUTTU TEHDÄ!!! Vastauskin on ilmiselvä. Todellisten luottotappioitten tai oikeammin sanottuna kaadettavaksi suunniteltu tarve alentaa taseita oli paljon suurempi kuin kerrottu noin 80 mrd. markkaa.

Haluttiinko Pk – yrityksiä todella auttaa ja pelastaa. Valtiopäivät 1993 HE 31 asiakirjassa todetaan seuraavaa: ’’Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vakauttamistakauksista – Juuri voimaan tulleessa yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/93) tarkoitetun velkasaneerausmenettelyn arvioidaan käytännössä tulevan varsin harvoin kysymykseen pk – yrityksen kohdalla (Valtiopäivät 1993 HE 31 s. 1).’’

’’Tilivuoden 1994 loppuun mennessä omaisuudenhoitoyhtiön taseen ennakoidaan uusimpien arvioiden mukaan kasvavan noin 41 miljardiin markkaan osaltaan sen takia, että takausvastuita siirtyy taseeseen noin 7 miljardia markkaa (Suomen pankkituki, Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle pankkituesta 2.12.1993 s. 26).’’ Hallitus antoi huhtikuussa 1993 esityksen eduskunnalle laiksi valtion vakauttamistakauksista (HE31/93). Laki tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1993 alkaen (529/93). Tällöin vakauttamisen piiriin tulevien luottojen määrä on noin 7 000 miljoonaa markkaa. Lakia sovelletaan valtiontakauksiin, joita lain nojalla annetaan vuosina 1993 ja 1994 (Suomen pankkituki, Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle pankkituesta 2.12.1993 s. 30 sekä Valtiopäivät 1993 HE 31).’’ Erityisesti tässä esimerkissä ihmetyttää se, mistä virkamiehet ovat hankkineet nämä ’ennustaja eukot’ näkemään näin tarkasti tulevat tappiot.

Kun yllä olevia esimerkkejä lukee ei voine välttyä siltä ajatukselta, että keinoja pelastamiseksi oli olemassa, mutta tahto puuttui. Oli siis olemassa aiemmin väitetty tarve kaataa asiakkaita syystä jos toisesta.

’’Rahoitusjärjestelmän valvontaan ja jokaiseen pankkikriisiin erityisesti liittyy vaikeita periaatteellisia kysymyksiä. Perusongelmia – moraalikatoa, omistajien ja johtajien oikeaa kohtelua sekä pankkituen oikeaa kanavointia – pohdittiin päätöksentekijöiden, virkamiesten ja tutkijoiden parissa kyllä paljon. Monet keskeiset Suomen 1990 – luvun pankkikriisi dokumentit eivät ole vieläkään julkisia. Vesa Vihriälä mainitsee 22.1.1992 päivätyssä muistiossaan vaihtoehtoisia keinoja: tappioiden joustava kirjaaminen, tasejärjestelyt, Suomen Pankin kassavarantovelvoitteen keventäminen, velallisten tukeminen finanssipolitiikan avulla, pankkien oman pääoman hankinnan verosuosinta ja vihdoin luopuminen vakaan markan politiikasta (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 140 ja 161).’’

’’Periaatteessa olisi kuitenkin ollut mahdollista myöntää esim. takautuvia kertaluonteisia korkovähennyksiä, jotka olisivat helpottaneet velallisen ongelmia. Yritysten kohdalla olisi voitu jaksottaa valuuttakurssitappioita pidemmälle ajalle (Suuri lama, Jaakko Kiander & Pentti Vartia, s. 253).’’ Mitään ei kuitenkaan tehty. 

Valtion takaama taloudellinen selkänoja ojennettiin pankeille kaikessa iljaisuudessa varhain 

Kuten olemme aiemmin todenneet tietyt pankinjohtajat konttoreissa olivat aloittaneet kaadettavien ja pidettävien asiakkaitten valintaprosessin jo varhain.

Työ aloitettiin jo vuonna 1991. Tästä meillä on näyttöä haastattelujen lisäksi poliisin tekemästä kotietsinnästä erään säästöpankin tiloihin. Kesällä heinäkuussa 1992 kyseisen keskipohjan aluesäästöpankin hallituksen kokouksen pöytäkirjassa todetaan mm. seuraavaa:

’emme tiedä vielä julkisen tuen määrää, ehtoja ja maksuvalmiusvaikutusta’.

Asiakirjassa mainitaan lisäksi yleisesti tunnetut valtion pääomasijoitukset ja valtion vakuusrahaston tuki. ’Jos sitoumusten alasajo onnistuu suunnitellulla tavalla ja edellä todetut tuet saadaan on mahdollista päätä talletuspankkilain mukaiseen 8%:n vaateeseen’.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *