Luottamusta ja Osaamista

Avoin kirje Pirkanmaan yrittäjien hallitukselle

Veikko Kiili puheenjohtaja

Pasi Mäkinen toimitusjohtaja

Avoin kirje Pirkanmaan yrittäjien hallitukselle

Te järjestitte kansanedustajaehdokkaille uudella formaatilla tilaisuuden, jossa tavoitteena oli löytää ratkaisuja yrittämiselle Pirkanmaalla. Mukaan lienee kutsuttu kaikki ehdokkaat, joista vain osa saapui paikalle. Tietyt ehdokkaat olivat tuoneet mukaansa katsomoon ”kokovartalopeilin”, voidakseen tarkastaa ajoittain, onko ego kunnossa.

Valittu formaatti teoriassa oli hyvä ajatus, mutta saatiinko lopputuloksena se, mitä olisi pitänyt saada aikaan? Jos halutaan todellista faktaa tai strategian pohjaa, olisi ensin tunnustettava tosiasiat, eli mikä on tilanne ja millä keinoilla ne ratkaistaan. Lisäksi olisi hyvä, jos voidaan verbaalisesti esittää, miten kyseinen ratkaisu ongelman hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Ei siis voi olla niin, että jättäydytään jonkun puolueen vangiksi ja todetaan, ettei näitä ja näitä asioita voida ottaa esiin.

Suomen tila on katastrofaalinen. Jos esitämme Oy Suomi Ab:n tilanteen yksinkertaistettuna mallina, niin maamme tuloslaskelma ei liikevaihdon eikä katteen osalta generoi niin paljon tuloja, joilla voidaan kattaa menot. Tämä aiheuttaa sen, että taseen oikealle puolelle kerääntyy lisää velkapääomaa, jolla me rahoitamme kulujen kattamisen. Tämä velka ei siis miltään osin rakenna taseen vasenta puolta eli omaisuutta, jolla voidaan saada tulevaisuuden tuloja kasaan. Toisin sanoen tuotteemme ovat vanhentuneet eikä siis niin päin, että meillä ei ole asiakkaita. Tuotteemme eivät yksinkertaisesti käy kaupaksi millään hinnalla. Kilpailijat ovat puhaltaneet ohi.

Taseen velkaosuus lienee yksityistalouksilla noin 120 mrd. euroa ja julkisella puolella noin 110 mrd. euroa. Laiva huutaa noin 10 mrd. vuosittain lisää rahoitusta. Kirjanpitäjämme kokoomus, demarit ja keskusta ovat syyllistyneet vakavaan ”kirjanpitorikokseen”, koska taseen omaisuuspuoli on velkapuolta huomattavasti pienempi määrältään.

Kysymykseni kuuluu – ratkaiseeko oppisopimusjärjestelmän uudistaminen tämän ongelman, niin kuin menetelmä tilaisuudessa osaltaan antoi ymmärtää? Vaikka tähän lisättäisiin kaikki muutkin esitetyt parannukset, niin kysyn edelleen samaa. Toki digitaalimaailman kehittäminen on osaltaan ehdotus hyvään suuntaan, mutta jatkokysymykseni kuuluu seuraavasti – nimetkää ne digi-innovaatiot, jotka alkavat tuottaa maalle vientituloja seuraavan 24 kuukauden sisällä siten, että maan kyky tienata korjaantuu dramaattisesti. Puhumme vientinä joistakin kymmenistä mrd. euroista vuositasolla ja verotulojakin pitäisi alkaa valua noin 5-10 aiemman Nokian verran valtion kassaan. Jos teillä arvon kollegat on tähän vastaus, olisin kiitollinen sen kuulemaan.

Mikäli teillä yrittäjinä ei ole vastausta ja vakaata tietoa edellä olevaan asetelmaan ratkaisuksi, kehotan teitä kysymään itseltänne: Voiko olla niin, että 1990-luvun lama uusiutuisi ja minä (kysyjä) menetän yritykseni ja mahdollisesti koko omaisuuteni? Teillä kai on johdossanne (SY:ssä) vielä edellisen laman kokoomuksen takuumies sille, etteivät yrittäjät ala pullikoida ja nostaa päätään? Hän toimi hallituksessa ministerinä.

Eräänä ikuisuuskysymyksenä näyttää olevan se, pääseekö PK-yrittäjät edunvalvontapöytiin. Minä kysyisin itseltäni seuraavasti: Meidän tukipuolueemme on kokoomus, miksi se ei meitä ole pöytiin järjestänyt? Älkää siis huijatko itseänne. Toimikaa ja ryhtykää vaatimaan, ajamaan etujanne todellisesti tai vaihtoehtoisesti tyytykää tilanteeseen.

Muutama kommentti vielä itse tilaisuudesta. Olisi toivottavaa, että mikäli kutsutaan ehdokkaita hakemaan substanssia näinkin vakavaan ongelmaan (Suomen selviämiseen), olisi hyvä myös asetetulla tasolla pysyä. Omassa ryhmässäni digimaailmassa askarreltiin mm. kokoomuksen ehdotuksilla siltä osin, että kuntien ostolaskut pitää saada nettiin esiin??!! Vastaavan tason puserruksiin päästiin myös muissa ryhmissä. Missä siis oli se substanssi, jota maa ja te tarvitsette.

Vaaleja järjestetään toivottavasti vain noin 4 vuoden välein. Nykytilanteessa toki voi käydä toisinkin. Teillä lienee halu jatkossakin tavata ehdokkaita sekä oikeasti saada hyvä yhteistyö aikaan kansanedustajien kanssa. Mikäli ette kykene näitä tilaisuuksia saattamaan sellaiseen formaattiin, jollaisessa arvossa niiden tulisi olla, voin omalta osaltani todeta, että ne ovat täysin ajan hukkaa ja ainakin tiettyjen edustajien älyn aliarvioimista. Lillukanvarret eivät kuulu allekirjoittaneen vahvuuksiin.

Lopuksi muistutan vielä muutamasta asiasta. Keskustan Aho ja kokoomuksen Viinanen kaatoivat salaisella sopimuksella hieman yli 20 prosentti Suomen 1990-luvun aikaisista yrityksistä eli noin 44.000 tasetta ja osaamiskeskittymää. Yksityistä omaisuutta suoraan anastettiin noin 43 mrd. euron arvosta ja välillisesti kun takaajat ja valtion varat otetaan huomioon noin 80 – 120 mrd. euroa. Itsemurhia ja sen yrityksiä oli aivan liian paljon. Useat kansainväliset asianajajat ovat todenneet, että mainitsemani salainen sopimus pankkien ja valtion välillä on petos. Tämä taas aiheuttanee sen, että kumppanit ovat olleet sittemmin mukana megaluokan rahanpesuoperaatiossa.

Kokoomus, keskusta ja demarit ovat hallinneet teidänkin Suomea sitten 1990-luvun laman. Kysyntä on luotu velalla. Miksi mikään näistä puolueista ei ole hoitanut verotustanne kuntoon, saattanut teitä Tupo pöytiin tai vähentänyt byrokratiaa teiltä? Kaikki on mennyt vain päinvastaiseen suuntaan. Nyt on aika miettiä ja harkita.

Nyt ei ole kyse minun rahoistani vaan teidän!

Jukka Davidsson

Itsenäisyyspuolue Nro 61

http://jukkadavidsson.fi/

Liitteet: Jäljempänä kuvat salaisesta sopimuksesta ja allekirjoittajista

SSPsop1SSPsop2

2 Comments

  1. Joni Joni
    2.4.2015    

    Tuottemme vanhentuneet- Sanoisin ettäSuomalainen aivopesu että täällä on asiat erinomaisesti on ohi.
    Koulutusta kurjistetan Se on suuri suomalainen pääoma, ollut joskus. Nyt Google on vetämässä sijoituksiaan pois Haminasta koska Suomesta ei läydykään osaavaa työvoimaa. Täällä on hoettu hyvä koulutus, hyvä terveydenhuolto niin paljon että populismi on mennyt kansaan täydestä. Euroopassa on köyhempiä valtioita joissa asiat ovat paremmin. Samasta syystä mm Viron digitalisointi yms ovat ajaneet Suomen ohi. Poliitikkojen tarve mainostaa aikaansaannoksiensa positiivisuutta jättää varjoonsa vaietut negativuudet – useinmiten satojen miljoonien laskun ja kurjistumisen Rahaa hassataan.
    Henkiläkohtaiset missiot ovat toinen.- Näitä ovat niin ajoratojen keskikaiteet kuin vapaavuoren eristemääräyksetkin. Tutkimatta, laskematta, suunnittelematta halutaan jotain ja ajetaan ne läpi. Suomen eduskunnan ÄÖ taitaa olla rankasti keskitasoa alhaisempi.
    Sama meno jatkuu. SOTE uudistus – ei laskelmia. Suomen säästöt, ei laskelmia, vain miljardi heittoja säästösummista lonkalta. Ei mitään vaihtoehtoista ajattelua. Kukaan ei ole sanonut että täsy stoppi yritysten veronkierrolle +10mrd. Se on siinä.
    Kaikkiaan näyttää siltä päätöksen on sisäänpäin kääntynytt ja itsehyväistä. Ilemisesti tarkoitukselliseti knsalle uskotellaan valheita ja ajetaan asioita yritysten, rikkaiden ja tulevaa vapaakauppasopimusta silmällä pitäen. Suomiporvari ei tajua jäävänsä jalkoihin, kun globaalit yritykset rynnivät Suoen yli minuutissa.
    Yritän sanoa että Suomi ei kehity. Emme ole maailman paras missään muussa kuin yksilä verotuksessa. Maailman korkeimmilla veroilla ei saada maaiman parhaita palveluja. OSaamisemme on onnetonta ja alamäki on aloitettu. Vauhti kiihtyy. LEikataan lisää koulutuksesta.
    Jos valtio olisi ollut viisas, se olisi kouluttanut puolestamiljoonasta työttömästä nousukaudelle osaajakärjen. Ei. Vaaditaan pari työturvakorttia lisää ja annetaan vanhan osaamien jatkua. Suomi OY – No updates. Lama olisi ollut paras väli tähän koulutukseen. Aikaa on.
    No toisaalta. Nykyiset valtapuolueet ovat talouskätyreitä ja palvelevat rahaa, eivät ihmistä. Rahan takana on ihmisiä jotka eivät tarvitse enää tuotantoa joten viis siitä. Heidän taloutensa alkaa perustua siihen, että kaikki ovat heille velkaa. MIksi siis tuottaa, kun kaikki ovat velkaorjia. Tähän tähtää myös vapaakauppasopimus. Valtion velka on ainoa velka, jolla voidaan tehdä velasta sukupolville siirtyvää. Nyt on meneillään vaihe jossa myydään jo lasten lasten elämä. Koska eliitti saa näin pienet muurahaiset pyörimään ja palvelemaan itseään, ei tarvitse kuin pitää palvelijat elossa antamalla heille välttämätön leipä yms. Tämä tehdään maksamalla palkka ja ulosmittamalla se saman tien elinkustannuksina. Tila ei paljon egyptin orjista eroa. Eliiti asuu lasilinmnoiissa liki pilvissä.
    Yksi apu Suomelle olisi ostaa nyt euroilla ’kultaa’. Kun euro romahtaa, ottaa markka takaisin ja markan vakuutena on ’kultavarantoa’

    • Jukka Davidsson Jukka Davidsson
      3.4.2015    

      Osut naulan kantaan. Tästä on kyse Suomea ajetaan alas tietoisesti. Tulevissa vaaleissa on kyse siitä jääkö Suomi maailmankartalle vai fuusioidaanko se johonkin ulkopuoliseen. Nyt on valinnan paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *